Keittiösuunnittelu

Kuva
"Keittiö on kodin sydän", kuuluu vanha lapsuudesta tuttu sanonta. Ja näinhän sen on, sillä keittiössä vietämme päivästä ison osan siitä ajasta mitä kotona olemme. Hyvin suunnitellussa keittiössä kokonaisuutenaan viihtyy niin hyvin, että se jopa houkuttelee ruoan laittoon ja yhteisiin illanviettoihin. Näin totesi myös eräs asiakkaani, joka ylisti juuri remontoidun keittiönsä täydelliseksi.
Asiakaspariskunta lähestyi minua varaamalla suunnitteluajan sähköpostitse ja laittoivat samalla hieman toiveita tulevaa keittiötään koskien. Heidän pohjustuksensa oli niin kattava, että sain tehtyä heille alustavan suunnitelman jo ennen heidän tapaamistaan. Ensimmäisellä tapaamiskäynnillä kävimme läpi tekemäni suunnitelman, he ihastuivat suunnitelmaan heti! 
Ensimmäisellä tapaamisella kävimme läpi pintamateriaalit sekä keittiöön tulevat kaapit ja laatikostot, niiden käyttötarkoitukset ja koot sen mukaan. Toiveena oli selkeitä ja pelkistettyjä linjoja, sillä remontin yhteydessä asiakkaat pu…

Listone Giordano -parkettilattiat







Laadukkaiden parkettilattioiden valikoimaan on vihdoin Suomeenkin saapunut huippuluokan parkettilattia. Listone Giordano on italialainen lattiavalmistaja, joka on toimittanut jo vuosikymmeniä laadukasta parkettia ympäri maailmaa. Suomestakin lattiaa on ollut saatavilla PaxTeam Materialsin maahantuomana toki aiemminkin, jos tuota on osannut heiltä tiedustella. PaxTeam on toiminut laiva-alalla ja käyttänyt Listone Giordanon parketteja sisustaessaan laivojen tiloja. Nyt kuitenkin yritys on päättänyt lähteä valtaamaan Suomen markkinoita isommalla kädellä, sillä markkinoilla on hyvä rako tälle laatutietoisten lattiavaihtoehdolle.





Mikä tästä lattiasta tekee niin hyvän? Listone Giordano on tuottanut parkettejaan jo useampien sukupolvien ajan omasta huolella ja tietoisesti kasvatetusta metsästään Fontainesta Ranskasta. Kasvatusprojekti, tuotanto ja viimeistely hoidetaan ekologisesti ja mahdollisimman vähän luontoa kuormittaen. 




Listone Giordanolla on hyvät sertifikaatit joilla taataan ekologisuus, turvallisuus ja laatu, kuten FSC, PEFC, CARB, CE, jne. Lattioiden patentoitu Crystal Care -käsittely on saanut EN71-3 säädösten mukaisen sertifikaatin, näillä testeillä testataan mm. lasten lelujen turvallisuutta ja myrkyttömyyttä. Lattiat ovat ensimmäisinä puulattioina maailmassa läpäisseet myös Japanin tarkan ja tiukan JAS-laatuvaatimustestin, missä lattian jokaisen kerroksen ja liiman kestävyys käy läpi rankan kestävyystestin. 





Lattian rakenteen ja liimausten ansiosta puupinnan elävyys on minimoitu. Tästä syystä lattiaa ei kiinnitetäkään useille tuttuun tapaan pinnalle "kelluvaksi", vaan pohjaan liimamalla. Näin parketin kestävyys on useita muita parketteja kestävämpi ja mahdollistaa mm. listattoman asennuksen. Listone Giordanon parketit on mahdollista asentaa myös kosteisiin tiloihin. 




Jokaisen asiakkaan lattiat valmistetaan mittatilaustyönä Italiassa. Asiakkaana pääset räätälöimään lattioidesi ilmeen materiaalista, pintahionnasta ja käsittelystä aina designvaihtoehtoihin. Asennuskin hoituu yrityksen kautta tuotteen tuntevien asentajien toimesta.

PaxTeamilla on Listone Giordanon parketeille oma showroom Raisiossa, jossa itse kävin noin kuukausi sitten tutustumassa tuotteisiin. Ilokseni saan kertoa, että työn alla on sellaisen avaus myös Helsinkiin! 



Suomessa Listone Giordanon asioita hoitaa pääsääntöisesti ihana opiskelutoverini Mona, mikäli haluatte saada lisätietoa lattioista, voitte ottaa Monaan yhteyttä sähköpostilla listonegiordano@paxteam.fi, tai allekirjoittaneeseen annala.suvi@gmail.com.

Listoneen voit käydä tutustumassa nettisivuilla 
- https://www.listonegiordano.com/en
- https://www.paxteam.fi/en/materials/listone-giordano
ja instagamissa @listonegiordanofinland

Kaikki kuvat Listone Giordano sekä Mona Lahtivuori.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Porin Asuntomessut

Syksyn valaistus

Työelämän uudet tuulet